sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Muutamia ajatuksia pizzasta




















Meillä syödään omatekoista pizzaa melko usein, talvisin parhaimmillaan kerran viikossa. Pizzassa todella tärkeää on mielestäni pohja, hyvällä pohjalla pelastaa paljon ja huono pohja saa hyvätkin täytteet maistumaan puulta. Pohjan pitää olla ohut ja rapea, mutta ei missään tapauksessa kuiva. Pohjan saaminen hyväksi kotiuunissa ilman pizzakiveä on haastavaa, mutta melko hyvään tulokseen pääsee kuitenkin lämmittämällä pellin etukäteen uunissa.

Erilaisia reseptejä täydelliseen pizzapohjaan on tullut kokeiltua muutaman vuoden aikana useita. Viime kerrat olen tehnyt alta löytyvällä ohjeella (peräisin Viva ciabatta!-blogista). Tuolla reseptillä tehtynä pohjasta tulee melko lähelle täydellinen; rapea, hyvänmakuinen ja helppo käsitellä :) Jauhoina käytän useimmiten 50-50 suhteessa durumia ja tavallisia vehnäjauhoja. Ohjeesta tulee kaksi pizzeriakokoista lättyä.

Pohja
225g vehnäjauhoja
150g vettä
6g hiivaa
5g suolaa

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi, liota hiiva joukkoon ja lisää suola sekä jauhot. Vaivaa kunnolla 10 minuuttia, pyörittele kahdeksi palloksi ja lepuuta jauhotetulla pöydällä muovin alla kaksi tuntia. Kaulitse pohja ohueksi ja siirrä tarvittaessa kaulinta apuna käyttäen leivinpaperin päälle.

Levitä päälle tomaattikastike, sekä haluamasi täytteet. Siirrä pizza uunissa lämmitetyn pellin päälle (halutessasi voitele vielä pizzan reunat oliiviöljyllä) ja paista 250 asteessa noin viisi minuuttia uunista riippuen.

Näihin pizzoihin meni täytteeksi itsetehdyn kastikkeen lisäksi suikaloitua kinkkua, viipaloituja tuoreita herkkusieniä ja yksi revitty mozzarellapallo pizzaa kohden. Paiston jälkeen vielä basilikaa päälle. Tämä on meillä ehdottomasti yleisin täytevaihtoehto. "Pizzasuikaleista" en pidä, joten pizzan päälle menevä kinkku on aina jotakin palvikinkkua, suikaleiksi leikattuna. Purkkiherkkusieniäkään en juuri koskaan pizzan päälle laita, maku on kaukana hyvästä ja hintaa tulee enemmän kuin parille tuoreelle herkkusienelle irtomyynnistä ostettuna :) Tomaattikastikkeen teen useimmiten itse, satunnaisesti saatan käyttää jotakin valmista pastakastiketta (esimerkiksi Pastellan valkosipulinen).

Valkosipulinen pizzakastike
500g paseerattua tomaattia
70g tomaattipyreetä
tilkka öljyä
2-3 salottisipulia
2 solo valkosipulia
mustapippuria
1tl suolaa
1tl sokeria
(tuoretta) basilikaa ja oreganoa

Kuutioi sipulit ja viipaloi valkosipulit pieneksi. Kuumenna öljy kattilassa ja lisää sipulit. Kuullota hetki ja lisää tomaattituotteet. Mausta mustapippurilla, suolalla ja sokerilla ja anna kiehua hiljalleen vähintään parikymmentä minuuttia. Lisää loppuvaiheessa hienonnettuja yrttejä maun mukaan, kuivatutkin yrtit sopivat.

Tässä maistuu valkosipuli, joten mikäli et ole sen ystävä, laita vain yksi tai jätä kokonaan pois. Kastiketta tulee tällä ohjeella reilusti kahteen pizzaan, yli jääneen voi hyödyntää seuraavana päivänä pastan kaverina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti